torstai 18. syyskuuta 2014

Suklaakakku vadelmamoussella



Mun miehen sisko pyysi mua tekemään kakun, jonka vois viedä työpaikalleen. Toiveena oli täytekakku, missä olis marjoja ja suklaata. Tein sitte tämmösen. Tykkään niin paljon tuosta ganachesta! Sillä saa vielä hyvän loppusilauksen kaikkeen suklaisuuteen! Kakkupohja on tehty ihanan Unelmaa leipomassa-blogin Hannan suklaakakkupohjan ohjeella, kiitos!



Suklaakakkupohja:
6 kananmunaa
200 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
1,75 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
Kostutukseen:
2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Sulata suklaa ja laita jäähtymään. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan. Lisää vielä jäähtynyt suklaa. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri hiljalleen koko ajan vaahdottaen. Lisää sitten valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi taikinan joukkoon ja kääntele taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun ja jauhotettuun 18 cm vuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä meheväksi. Jäähdytä Leikkaa kakku jäähtyneenä kolmeen tai neljään osaan. 

Vadelmamousse:
300g vadelmia
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
(1 kananmunan valkuainen, ei pakollinen, mutta lisää kuohkeutta)
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatetta


Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita vadelmat, tuorejuusto ja sokerit sähkövatkaimen avulla. Kuumenna tilkka vettä ja liota liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen. Kääntele lopuksi kerma joukkoon. Levitä vedelmatäytettä vuoan pohjalle asetetun ensimmäisen (ja maidolla kostutetun) kakkupohjan päälle. Nosta päälle toinen kakkupala ja kostuta jne. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli.


Suklaakuorrute:
3 dl kuohukermaa vatkattuna
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Vatkaa kerma ja sulata suklaa, sekoita käännellen. Levitä kuorrute nopeasti kakun päälle, alkaa jähmettyä aika nopeasti.

Suklaaganache:
150 g tummaa suklaata
0,75 dl kermaa
1 rkl voita


Kuumenna kerma kiehuvaksi kattilassa ja nosta liedeltä. Paloittele suklaa joukkoon. Hämmennä, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna massan jäähtyä noin 20 minuuttia tai kunnes se paksuuntuu jonkin verran. Valuta ganache kakun päälle keskeltä kohti reunoja.


5 kommenttia:

  1. Oi, miten herkullisen näköinen kakku! Upea blogi sinulla; herkullisia reseptejä ja kauniita kuvia! Onneksi eksyinkin tänne sattumalta :) Jos sopii, niin linkitän sinut linkkilistalleni niin löydän tänne uudestaankin? :)

    http://marenkiamarenkia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos! Ja sehän oli hieno sattuma! :) Toki saat linkittää mielihyvin! Teen saman :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet poistanut kommentin mutta ehdin nähdä sen. Tuo 40min on vain ohjeellinen, sen vuoksi siinä on noin 40min. Eli uunista riippuu, miten paistaa. Kakkua on aina hyvä testata esim. cocktail-tikulla. Harmi että kakku lössähti.. :(

      Poista
    2. Olet poistanut kommentin mutta ehdin nähdä sen. Tuo 40min on vain ohjeellinen, sen vuoksi siinä on noin 40min. Eli uunista riippuu, miten paistaa. Kakkua on aina hyvä testata esim. cocktail-tikulla. Harmi että kakku lössähti.. :(

      Poista

Jätä kommentti