maanantai 15. syyskuuta 2014

Appelsiini-vaniljatartaletit hedelmillä


Välillä on hauska kokeilla leipoa taidollisesti jotain, mitä ei oo aikaisemmin tehnyt. Erilaisia leivoksia on esimerkiksi kiva harjoitella. Tällä kertaa testissä oli tartaletit, jotka oli aika helppoja ja kivan pieniä herkkuja. Tartalettien pohjan ja kreemin ohjeen löysin Keittiökriitikon blogista. Kiitos! Halusin kreemiin raikkautta, joten raastoin siihen hiukan appelsiinin kuorta ja puristin appelsiinin mehua. Määrää voi säädellä itse tai sen voi jättää pois.

100 g voita
75 g tomusokeria
1 kananmunan keltuainen
2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Pehmitä voi mikrossa tai huoneenlämmössä, älä kuitenkaan sulata. Laita kulhoon voi, tomusokeri, keltuainen, ripaus suolaa ja nypi tasaiseksi. Lisää jauhot ja nypi edelleen. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin. Tee taikinasta samankokoisia palloja, kauli niitä hieman ja painele taikina tasaisesti tartalettivuokiin tai muffinssivuokiin. Paista 180 asteessa noin 10 min, kunnes taikina saa hiukan väriä pintaan. Anna jäähtyä rauhassa ja kunnolla!! Käännä vuoka nurinpäin ja kopauta kevyesti alustaan niin leivos irtoaa. 

2,5 dl maitoa
3 kananmunan keltuaista
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
20 g maizenaa/perunajauhoa
1 rkl voita
noin 1 tlk appelsiinin kuoriraastetta
noin 1 rkl appelsiinin mehua


Lisää kattilaan kaikki muut ainekset paitsi voi. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos kiehahtaa ja sakeutuu. Lisää voi. Jäähdytä jääkaapissa. Pursota kreemiä pursotinpussilla tai levitä lusikalla tartalettipohjiin. Kokoa päälle hedelmiä tai marjoja. Herkuttele! :)


4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! :) Toiveohje: bebe-leivokset... On nimittäin itse tehtynä parempia kuin Stockalla! ^__^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaanko tehdä niitä yhdessä ja tehdä siitä blogipäivitys? :) Jookoooo? <3

      Poista
  2. Ihania ohjeita sulla taas täällä! =) Nämäkin on niiiin kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! <3 Kaikkea houkuttelevaa ja mielenkiintoista aina tulee testailtua, hyvä että se on sitä muidenkin mielestä :)

      Poista

Jätä kommentti