sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Valkosuklaa-mustikkamuffinit




Moi ja terveisiä taas Sveitsistä! Oltiin kämppiksen kanssa Suomessa pääsiäisen aikaan lomalla ja käytiin molemmat ennakkoäänestämässä eduskuntavaaleja varten. Tänään ollaan tässä illan mittaan tarkasteltu tuloksia netistä ja pitihän meidän vaalikahvit keittää. Ne juotiin mun parvekkeella auringon laskiessa, nautiskellen samalla näistä sini-valkoisista herkullisista valkosuklaa-mustikkamuffineista. Tässä ohje:

Muffinssit:
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
75 g  voita
0,5 dl maitoa tai kermaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuori raastettuna
50 g valkosuklaata
1,5 dl mustikoita (tuoreita tai pakastettuja)

Kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g valkosuklaata
sitruunamehua oman maun mukaan

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja lisää siihen maito, sekoita. Sekoita keskenään kuivat aineet (vehnäjauhot ja leivinjauhe). Lisää kananmuna-sokerivaahtoon voi-maitoseos ja kuiva-aineseos. Pilko valkosuklaa pieneksi rouheeksi ja lisää taikinaan, sekoita. Lisää viimeisenä taikinaan mustikat. Sekoita mahdollisimman vähän, etteivät mustikat värjää taikinaa liikaa. Jaa taikinaa paperisiin muffinivuokiin niin, että 3/4 vuoista täyttyy. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 15 min tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. Jäähdytä. 

Kuorrutetta varten sulata valkosuklaa esimerkiksi vesihauteessa. Lisää tuorejuusto ja sekoita huolellisesti. Lisää sitruunan mehua oman maun mukaan. Lisää halutessasi sokeria. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti