torstai 16. kesäkuuta 2016

Täyteläinen suklaajuustokakku vadelma-kirsikkatäytteellä ja suklaaganachella





Päätin jälleen järjestää Tupperware-kutsut ja kutsua sen ja uuden asunnon tiimoilta ystäviä kylään tutustumaan kippoihin ja kahvittelemaan. Ennen kutsuja huomasin myös Philadelphian Instagram-sivustolla kilpailun, jossa etsittiin maukkaita juustokakkuohjeita. Niimpä kehittelin tämän reseptin. Se syntyi pääsääntöisesti kaapista löytyvistä aineksista; mulla on oikeastaan aina kaapissa suklaata, jääkaapissa tuorejuustoa ja kermaa ja pakkasessa marjoja. Nyt oli sattumalta kirsikoitakin, joten päätin hyödyntää ne tähän kakkuun. 


Halusin myös ekaa kertaa kokeilla tehdä hyydykekakun, jonka sisällä on ikäänkuin piilokakku, eli pienempään irtopohjavuokaan tehty pelkkä hyydykeosa, joka tulee näkyviin vasta kun kakusta leikkaa palan. Kakun tekeminen on siis aloitettava siitä, että tekee ensiksi tuon sisälle tulevan vadelma-kirsikkamoussen ja antaa sen hyytyä muutaman tunnin, jonka jälkeen tekee varsinaiselle kakulle keksipohjan, siirtää marjahyydykkeen keksipohjan päälle ja lopuksi tekee suklaamoussen kaiken päälle. Loppujen lopuksi erittäin yksinkertaista. Tästä kakusta tuli erittäin maukas ja täyteläinen. Kirsikoita tai muita marjoja voi laittaa oman maun mukaan, mun mielestä suklaan ja vadelman kaveriksi käy mikä vaan. Iloisia leipomishetkiä!





Vadelma-kirsikkahyydyke:
300g vadelmia
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
0,75dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kpl liivatelehtiä
150g kirsikoita

Vuoraa 15cm irtopohjavuoan pohja ja reunat leivinpaperilla (reunat leivinpaperi-kaistaleella) Sulata vadelmat. Jos käytät ulkomaisia marjoja, muista keittää ne. Poista tuoreista kirsikoista kivet ja pilko ne paloiksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kulhossa keskenään tuorejuusto, sokerit ja sulatetut marjat. Kuumenna kattilassa pari ruokalusikallista vettä (tai marjamehua) ja liota siihen liivatteet. Kaada ohuena nauhana tuorejuusto-marjaseokseen. Lopuksi kääntele joukkoon vatkattu kerma ja pilkotut kirsikat. Kaada mousse pieneen vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

Keksipohja:
200g suklaahippukeksejä
75g voita

Murskaa suklaakeksit monitoimikoneessa tai käsin ja sulata voi. Sekoita keksimurska ja voi keskenään. Painele keksivoi-seos leivinpaperilla vuoratun 22cm irtopohjavuoan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan. Kun keksipohja on jähmettynyt, kumoa hyytynyt vadelma-kirsikkahyydyke keksipohjan päälle, ihan keskelle. Laita jääkaappiin odottamaan suklaatäytteen valmistuksen ajaksi.

Suklaamousse:
250g tummaa suklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
0,5dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmunan valkuainen (ei pakollinen, mutta tuo kuohkeutta)
3 liivatetta

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Vaahdota kerma. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Sekoita sula suklaa tuorejuuston ja sokereiden kanssa.

Purista lionneista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan, sekoita huolellisesti. Lisää liivateseos tuorejuusto-suklaaseokseen ohuena nauhana koko ajan esimerkiksi sähkövatkaimella sekoittaen. Kääntele joukkoon viimeisenä omissa kulhoissaan vaahdotetut kerma ja kananmunan valkuainen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan ja vadelmahyydykkeen päälle päälle. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Suklaaganache:

150 g tummaa suklaata
0,75 dl kermaa
1 rkl voita


Kuumenna kerma kiehuvaksi kattilassa ja nosta pois liedeltä. Lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voinokare ja sekoita tasaiseksi. Anna massan jäähtyä ihan hetki, kokeile sormella, ettei ole kuumaa, lämmintä saa olla. Valuta ganache kakun päälle keskeltä kohti reunoja. Koristele haluamallasi tavalla.




4 kommenttia:

  1. Hei! Vaahdotitko kananmunan keltaisen ennen massaan laittamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :)

      Joo, kananmunan valkuainen vaahdotetaan myös :)

      Poista
  2. Ihastelinkin tätä kakkua jo Instagramissa, pitäneekin tutustua reseptiin tarkemmin :)

    VastaaPoista

Jätä kommentti