Jääkaapissa oli edellisen leipomiskerran jäljiltä
tuoreita marjoja. Halusin hyödyntää ne kun mietin tarjottavaa kahville kaverin
kanssa. Tällaista syntyi tällä kertaa. Raikkaita marjoja pehmeän vaniljaisen
täytteen kanssa. Aika kesäistä, mutta toimii tälleen syksylläkin :)
Piirakkapohja:
4 dl
vehnäjauhoja
ripaus suolaa
4 rkl sokeria
100 g voita
1 kananmunan
keltuainen
2-3 rkl kylmää
vettä
Sekoita vehnäjauhot, suola ja sokeri kulhossa. Nypi sekaan hiukan sulanut voi kunnes seos on murumaista. Lisää munankeltuainen ja vaivaa kunnes saat kiinteää taikinaa. Lisää vesi, että taikina on tasaista. Kääri taikina palloksi muovikelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään noin puoleksi tunniksi. Vetäytymisen jälkeen kauli taikina piirakkavuoan muotoiseksi ja aseta taikina vuokaan niin, että reunat jäävät "pystyyn". Painele pohjaan haarukalla reikiä. Esipaista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Valmista täyte.
Täyte:
2 kananmunaa
3 kananmunan
keltuaista
1,5 dl sokeria
0,5 tl aitoa
vaniljajauhetta
2 tl
maissitärkkelystä
3 dl kermaa
150 g
sekalaisia marjoja, esim. vadelmia, mustikoita, mansikoita
Vatkaa kananmunat, keltuaiset, sokeri, vaniljajauhe ja maissitärkkelys kulhossa. Kuumenna kerma kattilassa lähes kiehuvaksi ja kaada se kananmuna-seoksen sekaan ja sekoita. Kaada täyte taikinapohjan päälle. Ripottele marjoja täytteen sekaan. Paista torttua noin 30 minuuttua 150 asteessa. Anna piiraan jäähtyä. Tarjoile huoneenlämpöisenä tai kylmänä. Levitä päälle halutessasi kermavaahtoa ja sekalaisia tuoreita marjoja.
Aah, syön just suklaapiirakkaa, eikä yhtäkkiä tee enää ollenkaan mieli suklaata! Pakko saada marjoja jostain. Heti :D
VastaaPoistaHahah, olipas hyvä efekti tällä sitten :) Harmi vaan kun marjat ei oo nyt enää saman laatuisia kun kotimaiset kesällä. Silti mun on niitä aina pakko työntää melkein joka leivonnaiseen, edes koristeluun :)
Poista