Tämän makean (mutta raikkaan) ja maistuvan piirakan
ohjeen oon saanut eräältä opiskelijalta, jota ohjasin päiväkodissa. Hän toi
viimeisenä harjoittelupäivänään tätä piirakkaa kiitoksena henkilökunnalle ja
pyysin reseptin. En siis tiedä mistä tämä on alunperin. Kannattaa kokeilla,
itellä tulee mieleen 90-luku, äiti on tehnyt joskus jotain hyvin tämän
tyyppistä piirakkaa. Ohjeesta tulee uunipellillinen.
1.osa
6 dl
vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl
leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 rkl
vaniljasokeria
250 g voita
(sulatettuna, jäähdytettynä)
Kaikki aineet
sekoitetaan keskenään ja sitten seos puolitetaan.
2.osa
Toiseen
puoleen jaetusta seoksesta sekoitetaan
1 kananmuna
1,5 dl piimää
tai maustamatonta jugurttia
Levitä
uunipellille leivinpaperi ja levitä tämä 2.osa uunipellille ensiksi.
3.osa (kolmannessa kulhossa)
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 purkkia
(2x250g) maitorahkaa
2 tl
vaniljasokeria
yhden
huolellisesti pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu
Sekoita ja
levitä tasaisesti uunipellille 2.osan päälle
Viimeisenä ripottele tasaisesti 1.osan toinen puoli (murumainen taikinarouhe) pinnalle.
Paista 200
asteessa kauniin vaaleanruskeaksi noin 25 minuuttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti