Aina ei jaksa tehdä voileipäkakkua voileipäkakkuna; kostutuksineen, kuorrutteineen ja koristeineen. Sen voi tehdä myös siten, että tekee hyvät täytteet ja kokoaa leivät nopeasti ja vaivattomasti. On ne näinkin ihan näyttäviä. Ja maistuvat vähintään yhtä hyviltä.
10 kpl täysjyväpaahtoleipää
Leipien väliin:
100 g kermaviiliä
puolikas maustekurkku
100 g majoneesia
noin puoli ruukkua tilliä
2 tl sinappia
yksi pieni pussi katkarapuja (150g)
yksi paketti kylmäsavulohta
4 keitettyä kananmunaa
tillisilppua
lisäksi:
jääsalaattia
kirsikkatomaatteja
Pilko maustekurkut, ruohosipuli, kylmäsavulohi, tilli ja kananmunat (jätä yksi koristelua varten viipaloitavaksi) kulhoon pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon kaikki muut mukaan tulevat ainekset ja sekoita. Aseta leivät tarjoiluastialle neljä vierekkäin ja laita niiden päälle kastiketta. Laita päälle jääsalaattia. Kokoa kakkuset samalla tavalla loppuun asti ja levitä päälle vielä kastiketta. Koristele esimerkiksi kananmunalla, tomaateilla ja tillillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti