sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Hyydytetty tuplasuklaakakku
Tämän kakun sain tehdä ystäväni Ronjan tupareihin. Resepti ollos hyvä! Kakulla on kakkupohja, se ei näy. En taaskaan jaksa sitä tähän kirjoittaa, koska pohjan voit tehdä haluamallasi tavalla ja ohjeita pohjiin löydät aikaisemmista kirjoituksista.
Maitosuklaatäyte:
2 liivatetta
1 valkuainen
2 dl vispikermaa
200 g maitosuklaata
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
Valkosuklaatäyte:
200 g valkosuklaata
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 valkuainen
0,5 dl sokeria
2 dl vispikermaa
2 liivatelehteä
Vuoraa halkaisijaltaan 24-26 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Peitä sisäreunat reunakalvolla. Laita valkosuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kananmunan valkuaiset ja kaikki kakkuun tuleva vispikermamäärä vaahdoksi omissa kulhoissaan. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuuston sekaan, lisää tomusokeri. Kuumenna tilkka vettä kattilassa kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele liivatelientä jonkin aikaa. Kaada se sitten ohuena nauhana vatkaimella sekoittaen tuorejuusto-suklaaseokseen.Lisää kermavaahto kevyesti nostellen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa tunti tai kaksi
Maitosuklaakerrosta varten laita liivatteet likoamaan. Sulata maitosuklaa ja sekoita tuorejuuston ja tomusokerin kanssa. Sulata liivatelehdet jälleen pieneen vesimäärään ja jäähdytä. Kaada ohuena nauhana reippaasti sekoittaen tuorejuusto-suklaaseen. Lisää lopuksi käännellen kermavaahto ja valkuaisvaahto. Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Koristele.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Näyttääpäs hyvältä! =)
VastaaPoista