torstai 26. toukokuuta 2011

Kylmäsavulohi-voileipäkakku





Voileipäkakkuja tulee syötyä liian harvoin. Ainakin mun mielestä. Toisaalta niiden viehätys saattaa piillä juurikin siinä, että niitä saa yleensä vaan ylioppilasjuhlissa ja valmistujaisissa. Musta niitä voi tehä ihan koska vaan. Tässä tällaisen kalaisen voileipäkakun ohje. Kylmäsavulohen sijaan voi käyttää tonnikalaa jos tykkää ja haluaa hieman edullisemman version. Tämän ohjeen sain meidän työpaikan ihanalta keittiö-Aulilta, kiitos!

(noin 14 hengelle)
1-2 pkt graham-paahtoleipää (reunat leikataan pois)

kostutukseen kasvislientä (n. 5 dl)

Kylmäsavulohitahna:
150g kylmäsavulohta
3 rkl majoneesia
3 rkl kermaviiliä
1 dl paprikaa pieninä kuutioina
0,5-1 dl hienonnettua tilliä
1/4 tl suolaa
hiukan valkopippuria

Pilko kylmäsavulohi pieneksi silpuksi ja sekoita kaikki ainekset tasaiseksi täytteeksi.

Muna-kurkkutahna:
4 kovaksi keitettyä kananmunaa hienonnettuna
0,5-1 dl hienonnettua maustekurkkua
2 rkl majoneesia 
2 rkl kermaviiliä
(suolaa)
Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. 

Leikkaa iso pala tuorekelmua ja aseta suurehkolle lautaselle tai tarjottimelle. Asettele ensimmäinen kerros paahtoleipiä ja kostuta pullasutia käyttäen kasvisliemellä. Levitä joko kylmäsavulohitahna tai muna-kurkkutahna. Asettele toinen kerros leipiä täytteen päälle ja kostuta jälleen kasvisliemellä. Levitä toinen tahna leipien päälle ja jälleen yksi kerros leipiä. Kääri voileipäkakku tiukasti tuorekelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa ainakin vuorokausi. Näin kakku ehtii maustua. 

Päälle tulevaan koristelutahnaan sekoita 1,5 dl majoneesia ja 1 dl kermaviiliä. Koristele haluamallasi tavalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti