tiistai 8. helmikuuta 2011

Vadelma- ja mustikkakuppikakut




Näihin kuppikakkuihin ohjeen nappasin ihastuttavan Leila Lindholmin Pala kakkua- ja paljon muuta-kirjasta. Muokkasin ohjetta pikkusen. Jätin esimerkiksi sitruunan kuoren ja mehun pois. Sen sijaan lisäsin taikinaan valkosuklaata. Nam. Lisäksi käytin kuorrutteeseen tavallisen tuorejuuston sijasta vaniljatuorejuustoa. Vois varmaan laittaa vaikka sitruunatuorejuustoakin. Taikina on klassinen kuppikakkujen taikina. Kuorrutteenkin voi tehdä mistä tahansa marjoista, ihanaa. Ite jaoin taikinan ja tein puolesta vadelmaisia ja puolesta mustikkaisia kuppikakkuja. Tooosi hyvä ohje!

12 kuppikakkua

Kuppikakut:
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
(pestyn sitruunan raastettu kuori ja mehu)
n. kymmenen palaa valkosuklaata
3 dl marjoja
Kuorrute:
150g tuorejuustoa (maustamaton/vanilja/sitruuna...)
3 dl tomusokeria
1,5 dl marjoja

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi, lisää siihen maito ja sekoita neste munavaahtoon. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola keskenään ja kääntele seos varovasti taikinaan. (Lisää joukkoon sitruunan raastettu kuori ja mehu.) Sekoita taikinaan pieneksi pilkottu valkosuklaa ja marjat. Vuoraa muffinipelti paperivuoilla ja täytä 2/3 joka vuoasta taikinalla. Kypsennä kuppikakkuja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita tomusokeri ja tuorejuusto hyvin keskenään. Sekoita kevyesti ja varoen joukkoon marjat. Nostele kuorrute kuppikakkujen päälle ja levitä. Koristele ja nauti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti