keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Kolmikerroksinen valkosuklaa-marjakakku




Jälleen tää löysi Kinuskikissalta hyvän ohjeen. Vaihdoin vain yhden kerroksen marjat mustaherukoihin, joita oli jäänyt pakastimen perukoihin. Heh, riimi. Ohjetta pukkaa:

Pohja:
180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Halutessasi täytteen reunoille: tuoreita mansikoita

Täytemousse:
6 dl kuohukermaa
300 g vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai)

Täyte 1:
1 ½ liivatetta
130 g valkosuklaata
120 g smetanaa
1 rkl vettä

Täyte 2:
3 liivatetta
200 g mustaherukoita
½ dl sokeria

Täyte 3:
3 liivatetta
200 g mansikoita
½ dl sokeria

Peitä halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit ja yhdistä ne voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle. (Leikkaa mansikat ohuiksi siivuiksi. Laita irtopohjavuokaan reunakalvo ja paina mansikat vieri viereen reunakalvoa vasten. Täytteen hyytyessä ne kiinnittyvät kakkuun.) Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto. Jaa vaahto kolmeen yhtä suureen osaan.

Täyte 1:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita ensimmäiseen vaahtokolmannekseen suklaasula ja smetana. Kiehauta vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia ennen seuraavaa kerrosta.


Täyte 2:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustaherukat. Kuumenna n. 1 dl soseesta kattilassa ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita toiseen vaahtokolmannekseen liivate-herukkasose, loput herukkasoseesta ja sokeri. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa jälleen n. 15 minuuttia.

Täyte 3:
Toimi kuten mustaherukkatäytteen kanssa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Kuumenna n. 1 dl soseesta kattilassa ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita viimeiseen vaahtokolmannekseen liivate-mansikkasose, loput mansikkasoseesta ja sokeri. Kaada vuokaan. Anna kakun hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia ennen vuoasta irrottamista.

1 kommentti:

Jätä kommentti