maanantai 3. elokuuta 2015

Vadelma-piparminttukakku



Oon viime aikoina huomannut, että mun kakut ei oo kauheen nopeita valmistaa ja tiskiäkin tulee aika lailla. Itseäni se ei haittaa, haluan tehdä kakuista maittavia ja näyttäviä. Toki välillä on ihanaa leipoa jotain helppoa ja nopeaa, mikä tietysti on myös herkullista, sitä en tarkoita. Mutta kai se on myös sitä oman tyylin löytämistä. Suunnittelin päässäni tämän kakun koristelun ja mietin, että onkohan ihan överi. Kakkua koristellessa nauroin ääneen, mutta ihan vaan siksi, kun olin niin kikseissäni. Jes, just tällasia kakkuja mä haluan tehdä! Missä on paljon kaikkea, oikeesti syötävää ja hyvää! Kermaa, suklaata, marjoja, karkkeja. Muistakaa leikitellä koristellessanne, se on hauskaa!

Mulla on tällä hetkellä pää täynnä kakkuideoita. On siis ihanaa, kun löytyy kakuille ajoittain syöjiäkin, ettei tartte itse syödä kaikkea ja kauhistella housujen kireytymistä :D Tämän kakun tein, kun lähdin lauantaina Seinäjoelle kavereita ja perhettä moikkaamaan. Vadelma sopii yllättävän hyvin piparmintun kanssa, raikkaita kun ovat molemmat. Halusin tavallisen kakkupohjan tai keksipohjan sijaan tehdä kakun pohjalle maukkaan mutakakun. Ja kyllä! Täydellinen valinta! 

Mutakakkupohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
200 g voita
1 levy (200g) tummaa suklaata
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään. Sulata voi kattilassa ja lisää samalla suklaapaloja sekaan. Sekoita samalla, mutta älä kiehauta, jottei suklaa pala. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vuorotellen munasokerivaahtoon jauhoseosta ja suklaaseosta ja sekoita. Kaada taikina jauhotettuun (22cm halkaisijaltaan) irtopohjavuokaan. Paista uunin keskitasolla 200'C n. 20 minuuttia. Kakun on tarkoitus jäädä keskeltä vähän löysäksi. Jäähdytä huolellisesti ja ota varovasti pois vuoasta. Pese vuoka ja aseta sen pohjalle uusi leivinpaperi ja reunalle reunakalvo tai kaistale leivinpaperia, jotta saat kakulle siistin reunan. Aseta mutakakku varovasti vuoan pohjalle. Valmista vadelma- ja piparminttukerrokset.


Vadelmakerros:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
0,75dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
300g vadelmia
4 liivatetta

Valkosuklaa-piparminttukerros:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
150g valkosuklaata
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatetta
2 tl piparminttuaromia
(rouhittuja minttukarkkeja, esim. Marianneja)

Laita vadelmakerrokseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kaikki kakkuun tuleva kuohukermamäärä (4 dl) vaahdoksi omassa kulhossaan. Sekoita kulhossa tuorejuusto, sokerit ja vadelmat. Kuumenna tilkka vettä kattilassa kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdyttele liivatelientä jonkin aikaa ja kaada se sitten ohuena nauhana vatkaimella sekoittaen tuorejuustoseokseen. Lisää vatkatusta kermavaahdosta puolet kevyesti nostellen joukkoon. Kaada täyte vuokaan mutakakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa.

Valkosuklaa-piparminttukerrosta varten laita liivatteet likoamaan. Sulata valkosuklaa ja sekoita tuorejuuston ja vaniljasokerin kanssa. Sulata liivatelehdet jälleen pieneen kuumennettuun vesimäärään. Jäähdytä hetki. Kaada ohuena nauhana reippaasti sekoittaen tuorejuusto-valkosuklaaseokseen. Lisää lopuksi käännellen loput kermavaahdosta ja piparminttuaromi. Lisää halutessasi rouhitut karkit. Itse en laittanut, mutta jälkikäteen ajattelin, että olsivat olleet kiva lisä. Kaada seos edellisen kerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Suklaaganache:
150 g tummaa suklaata
0,75 dl kermaa
1 rkl voita

Kuumenna kerma kiehuvaksi kattilassa ja nosta liedeltä. Paloittele suklaa joukkoon. Hämmennä, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna massan jäähtyä noin 20 minuuttia tai kunnes se paksuuntuu jonkin verran. Valuta ganache kakun päälle keskeltä kohti reunoja. Koristele haluamallasi tavalla (eli hirrrrveesti kaikkea!). Voilá!

17 kommenttia:

  1. Ihanan pirteä, herkullisen näköinen, hieman erilainen kakku! Varmasti menee testaukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla että inspiroiduit! :) Hyvää loppukesää!

      Poista
  2. Hei, tein pohjan mutta se jäi kuopalle ? Oletko leikannut "turhat" pois jotta saat pohjan tasaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kuuluu jäädä kuopalle, mutta nyt kun ajattelin, niin sitähän voisi leikata poiskin reunoja koska ne on yleensä mutakakussa vähän kuivempaa.. :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Hei, tätä herkkua tehdään lauantaiksi �� mutta kysymys kuuluu kuinka kauan annoit vadelma-kerroksen hyytyä ennen seuraava täytekerrokdrn laittoa? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva että testaat kakkua! :)
      Tunnin -pari annoin hyytyä. Sitä voi sormella vähän kokeilla onko kimmoisa, sitten uus kerros päälle. Kerro toki sitten miten onnistui ja pidettiinkö kakusta :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Tämä lähtee ehdottomasti kokeiluun! Nams! Miten olet tehnyt nuo suklaakoristeet? Ihan vain sulatettua suklaata ja "törkyt" päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Merja!
      Kiva että löytyi kokeiltavaa! :)
      Ja joo, suklaakolmiot on just silleen tehty, että sulatin suklaata, levitin leivinpaperille joka on leikkuulaudan päällä ja ripottelin pakastekuivattua vadelmaa ja minttupastilleja :)

      Poista
  6. Hei, aivan ihana kakku, jota koitan testata! Pari kysymystä olisi... Minkäkorkuinen irtopohjavuoka sinulla on, jos siis on tarkoitus että muo kaikki 3 kerrosta siihen laitetaan? Ja sitten - mikä on arviosi siitä monelleko hengelle tuo kakku suurinpiirtein riittää... Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva ku kokeilet!😊 Oon "jatkanut" vuoan korkeutta reunakalvojen avulla. Onko reunakalvojen käyttö sulle tuttua? Kakusta riittää 12-15. Aika pieni pala riittää, täyttää kyllä 😄

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta! Täytyykin hankkia tuota reunakalvoa, en ole ennen testannut. Onko vinkkiä mistä kannattaisi lähteä hakemaan? Saako ihan jostain citymarketista tai prismasta tms?

      Poista
    4. Kiitos vastauksesta! Täytyykin hankkia tuota reunakalvoa, en ole ennen testannut. Onko vinkkiä mistä kannattaisi lähteä hakemaan? Saako ihan jostain citymarketista tai prismasta tms?

      Poista
    5. Moi!
      Ei saa marketeista, en oo isoissakaan nähny. Leivontatarvikeliikkeistä voi ostaa tai leivontatarvikeliikkeiden verkkosivuilta voi tilata.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Jätä kommentti