perjantai 12. joulukuuta 2014

Luumusarvet



Kyllä joulutortut vaan on hyviä. Itse oon nautiskellut niistä tänä jouluna perinteisellä tavalla leivottuna, mutta ihanalla Dronningholmin omena-kanelimarmelaadilla, sillä saa kivaa vaihtelua. Nyt keksin tehdä joulutorttuja hieman eri tavalla, luumumoussella täytettyinä ja sarvien muodossa. Ja oijoi, kyllä tuli hyvää! Ja ihan naurettavan yksinkertaista tehdä. Ei muuta kun kokeilemaan!

Tarvitset:
Torttutaikinalevyjä
Kananmuna voiteluun
Metallisia tötteröitä, pahvisia askartelutötteröitä foliolla päällystettynä tai tötteröitä foliosta muotoiltuna

2 dl vispikermaa
1 dl luumumarmeladia
2 rkl sokeria
pieni tilkka konjakkia halutessasi

Sulata torttutaikinalevyt. Kauli ne pituussuunnassa pidemmiksi ja leikkaa yksi levy kolmeen noin 3cm levyiseen suikaleiseen. Voitele suikaleiden toinen reuna kananmunalla (jotta tötterön ympärille pyörittäessä se liimautuu kiinni ja pysyy kiinni paistamisen ajan) ja pyöritä taikinasuikaleet tötteröiden ympärille. Voitele vielä kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Irrota jäähtyneet sarvet töttereistä.


Valmista täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Lisää marmelaadi ja mausta sokerilla, sekoita hyvin. Pursota pursotinpussin avulla täytettä tötteröihin. Ripottele päälle vielä tomusokeria ja nauti vaikka glögin kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti