sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Raikas mango-passion-valkosuklaakakku




Vielä kun ei ole joulukuu, niin voi laittaa näin kesäisen kakun reseptin. Kokeilkaa sitä vaikka sitten joulun jälkeen kun ootte saaneet tarpeeksenne joululeivonnaisista :) Tämän kakun tein mun miehen siskon vaatekutsuille. Maistui kaikille ja oli oikein onnistuneen raikas. 

Keksipohja:

200 g digestive-tai kaurakeksejä
75 g voita

Pingota 22 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Sulata voi ja hienonna keksit, sekoita. Asettele keksi-voiseos vuoan pohjalle tasaisesti ja laita jääkaappiin. 


Valkosuklaakerros:

100 g valkosuklaata
150 g rahkaa
1,5 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
2 rkl sitruunan tai limen mehua
2 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa haluamallasi tavalla, mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma. Sekoita sähkövatkaimella huolellisesti keskenään rahka, valkosuklaa ja sokerit. Kuumenna kattilassa sitruunan tai limen mehu ja liota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana rahka-suklaaseokseen ja sekoita kokoajan huolellisesti. Lopuksi kääntele joukkoon kerma. Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita kylmään hyytymään. Valmista toinen täyte.


Mangokerros:

200 g mangorahkaa (Arla)
1,5 dl kermaa
1 dl mangososetta tai mangopilttiä
0,5 dl tomusokeria
tilkka vettä
3 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita sähkövatkaimella huolellisesti keskenään rahka, mangosose ja sokeri. Kuumenna kattilassa vesitilkka ja liota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana rahkaseokseen ja sekoita kokoajan huolellisesti. Lopuksi kääntele joukkoon kerma. Kaada täyte valkosuklaakerroksen päälle ja laita kylmään hyytymään. Valmista kolmas täyte. 


Passionkerros:

4 passionhedelmää
200 g maitorahkaa
2 dl kermaa
0,75 dl tomusokeria
tilkka vettä
3,5 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Halkaise passionhedelmät ja kaiva lusikalla sisältä hedelmäliha pienireikäiseen siivilään, jonka alla on astia. Painele siemenmössöä niin, että siivilän läpi valuu passionmehu astiaan. Siemenet voit heittää roskiin. Vatkaa kerma. Sekoita sähkövatkaimella huolellisesti keskenään rahka, passionmehu ja sokeri. Kuumenna kattilassa vesitilkka ja liota liivatelehdet siihen. Kaada liivateneste ohuena nauhana rahkaseokseen ja sekoita kokoajan huolellisesti. Lopuksi kääntele joukkoon kerma. Kaada täyte mangokerroksen päälle ja laita kylmään hyytymään. Valmista viimeinen kerros eli kiille kun edellinen kerros on varmasti hyytynyt. 


Mangokiille:

n. 250 g soseutettua mangoa
pari ruokalusikallista sokeria
tilkka vettä tai hedelmämehua
2 liivatetta



Laita liivatteet kylmään veteen. Kiehauta tilkka hedelmämehua pienessä kattilassa ja sulata liivatelehdet siihen. Sekoita liivateseos hyvin sekoittaen mango-sokeriseokseen. Valuta kiille lusikallla tai kauhella kakun pinnalle. Nosta kakku kylmään pariksi tunniksi tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoastaan ja nosta tarjoilualustalle. Koristele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti