Taikina:
5
dl maitoa
50
g hiivaa
2
dl sokeria
2
tl suolaa
2
tl kardemummaa
125
g voita
900 g eli noin 12-13 dl vehnäjauhoja
Liuota
hiiva kädenlämpöiseen (37 asteiseen) maitoon. Sekoita joukkoon
suola, sokeri ja kardemumma. Lisää vehnäjauhoja vähitellen,
aluksi vatkaten. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeä voi
alustamisen loppupuolella.
Kohota
taikinaa n. 45 min tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
Pyöritä taikinasta käsiesi välissä pyöreitä pullia. Jos haluat
tehdä rinkilöitä, tökkää pullan läpi sormi ja heiluta sormea,
kunnes aukko on venynyt riittävän suureksi. Anna paisua liinan alla
peitettynä vielä noin 15 minuuttia.
Laita
suurehkoon kattilaan öljyä sen verran, että munkit eivät
kelluessaan kosketa pohjaa. Kuumenna öljy 180 asteiseksi. Voit
testata oikeaa paistolämpötilaa pienellä taikinanpalalla. Öljy on
oikean lämpöistä, jos pikkumunkki paistuu kypsäksi minuutissa.
Jos öljy on liian kylmää, munkki painuu kattilan pohjalle. Liian
kuumassa öljyssä pinta tummuu nopeasti eikä munkki ehdi kypsyä
sisältä.
Nosta
munkki öljyyn varovasti. Paista koosta riippuen 2-4 munkkia
kerrallaan. Kun ensimmäinen puoli on ruskistunut kunnolla, käännä
munkki haarukalla tai reikäkauhalla. Kun molemmat puolet on
kypsynyt, nosta munkit lautaselle talouspaperin päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä kommentti