sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Éclair-leivokset vadelmatäytteellä



Meillä oli tänään eräällä kaveriporukalla viinitasting ja valmistin sinne sitten kahvin kanssa jälkiruoan. Tarjolla oli viinin kanssa tapaksia, joten ajattelin jotain napostelu-tyyppistä tehdä. Tuulihattuja oon halunnu tehdä éclair-mallisesti jo jonkin aikaa, joten sellaisia sitten päädyin valmistamaan. 


Taikina:
100 g voita
1 dl vettä
1 dl maitoa
ripaus suolaa
1 rkl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Mittaa kattilaan maito, voi, vesi, suola ja sokeri. Kuumenna seos kiehumispisteeseen. Lisää kaikki jauhot kerralla ja sekoita rivakasti puuhaarukalla, kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta palloksi. Anna taikinan jäähtyä haaleaksi. Kaada taikina kulhoon, jos olet käyttänyt teflonkattilaa. Vatkaa taikinaan mukaan kananmunat yksitellen, seosta koko ajan voimakkaasti vatkaten sähkövatkaimella. Nosta kahdella lusikalla nokareita pellille tai pursota pursotuspussin avulla 8-10 cm pituisia pötkylöitä. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 25 minuuttia. HUOM! Älä avaa uuninluukkua paistamisen alkuvaiheessa, eli ensimmäisen 15 minuutin aikana! Paista tuulihatut kauniin ruskeiksi ja kypsiksi, muuten ne lässähtävät. Anna jäähtyä. Valmista täyte.

Täyte:
3 dl kuohukermaa
200 g pakastevadelmia
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
(puoli purkkia vaniljarahkaa → itselläni sattui olemaan kaapissa, ei tarvitse tätä, pelkkä kerma-marjaseos on hyvää!)

Pinnalle:
100 g valkosuklaata sulatettuna
(pakastekuivattuja vadelmia jauhettuna, ei pakollinen, mutta näitä saa esim. Punnitse ja säästä-kaupasta)
Tomusokeria

Täytettä varten kaada jäiset vadelmat kattilaan, kuumenna ja kiehauta. Anna jäähtyä. (tämä siksi, että ulkomaalaiset marjat ohjeistetaan keittämään) Vatkaa kerma kulhossa. Lisää kerman joukkoon sokerit ja jäähtynyt vadelmasose. Sekoita hyvin. Lusikoi tai pursota pursotinpussin avulla täytettä halkaistujen tuulihattujen sisään. Asettele tuulihatut tarjoiluastialle. Pursota sulatettua valkosuklaata tuulihattujen päälle raitoina. Ripottele päälle tomusokeria ja halutessasi jauhettuja pakastekuivattuja vadelmia. Enjoy!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti