sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tuulihatut makealla täytteellä



Tein tänään ensimmäistä kertaa tuulihattuja. Ne onnistui! Ohjetta etsiessäni luotin Pastanjauhajien reseptiin. Täytin tuulihattuja kolmella eri täytteellä, kahdella suolaisella ja yhdellä makealla. Niitähän voi täyttää vaikka millä, jee!

100 g voita tai margariinia
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa

Mittaa kattilaan rasva ja vesi. Kuumenna seos kiehumispisteeseen. Lisää kaikki jauhot kerralla ja sekoita rivakasti puuhaarukalla, kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta palloksi. Anna taikinan jäähtyä haaleaksi. Kaada taikina kulhoon, jos olet käyttänyt teflonkattilaa. Vatkaa taikinaan mukaan munat yksitellen, seosta koko ajan voimakkaasti vatkaten sähkövatkaimella. Nosta kahdella lusikalla nokareita pellille tai pursota pursotuspussin avulla ruusukkeita. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. HUOM! Älä avaa uuninluukkua paistamisen alkuvaiheessa. Paista tuulihatut kauniin ruskeiksi ja kypsiksi, muuten ne lässähtävät. Anna jäähtyä.


Täytteen tekeminen oli sellaista kokeilemista ja säätöä, että tarkkoja määriä en osaa sanoa, vaan näitä voi laittaa oman maun mukaan.  

Täytteeseen tuli:
- appelsiinituorejuustoa
- vadelmamarmeladia
- kermavaahtoa
- tomusokeria 
- vaniljasokeria





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti