sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kuppikakkubileet



Viikonloppuna sain seurakseni ihanat ystäväni Talvikin ja Terhin. Lauantaina meillä oli ohjelmassa ennen normibileitä kuppikakkubileet. Tarkoituksena oli tehdä monia eri makuisia ja näköisiä, ihania ja herkullisia kuppikakkuja. Ja sehän onnistui. Aikamoisen kaaoksen keskellä syntyi tosi maukkaita ja kauniita kuppikakkusia, joista oltiin ylpeitä. 


Me tehtiin pieni suklaataikina ja yksi iso vaniljainen taikina, jota jaettiin pieniin osiin, jotka maustettiin eri tavoin. Koristelussa käytettiin erilaisia tuorejuustoja, valkosuklaata, tavallista kermaa, mansikkakermaa, karkkeja, marjoja, nonparelleja jne. 
Tässä siis tosi hyvä Leila Lindholmin kuppikakkujen perusohje, jota voi varioida miten tahtoo. 

12 kuppikakkua
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata voi, lisää siihen maito ja sekoita neste munavaahtoon. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola keskenään ja kääntele seos varovasti taikinaan. Vuoraa muffinipelti paperivuoilla ja täytä 2/3 joka vuoasta taikinalla. Kypsennä kuppikakkuja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia. Jäähdytä. Koristele. 

Tässä muutamia esimerkkejä meidän tekeleistä:

Kinuski-puolukka
Vadelma
Suklaa
Sitruuna-appelsiini

Mehevät suklaamuffinit: (Fazerin Suklainen keittiö-lehtisestä)
12 kpl
100 g Taloussuklaata
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 vanilliinisokeria
2 kananmunaa
1,5 dl fariinisokeria (tai tavallista sokeria)
1 dl maitoa
100 g voita

Kaada suklaarouhe kulhoon. Mittaa joukkoon muut kuiva-aineet ja sekoita. Vaahdota toisessa kulhossa kevyesti kananmunat ja fariinisokeri. Nostele aineet muna-sokerivaahtoon. Lisää maito ja rasva. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa muffinivuokiin. Kypsennä 200 asteisessa uunissa hiukan keskitasoa alempana noin 20 minuuttia.
Onneksi saatiin vielä Maaritkin Kuisma-vauvan kanssa kuppikakkuja maistelemaan. Oli kivaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommentti